Gelian historiaa

Gelia aloitti toimintansa vuonna 1975 Ruotsin Grästorpissa, Länsi-Götanmaalla, jossa pääkonttorimme sijaitsee edelleen. Aluksi toiminta oli paikallista sähkörakennustarvikkeiden jakelua, mutta pian mukaan tulivat itsepalvelupakkaukset, joiden ansiosta jälleenmyyjien oli helppo asettaa tuotteet näytteille asiakkaita varten. Itsepalvelupakkaukset ja myymälöiden kuluttajaneuvonta ovat edelleen Gelian menestyksekkään kokonaisvaltaisen konseptin perustana.

Tärkeä virstanpylväs yrityksen historiassa oli vuosi 1985, jolloin solmittiin Gelia Industrin ja silloisen Järnia AB:n välinen yhteistyösopimus. Yhteistyön ansiosta liikevaihto kasvoi lähes kaksinkertaiseksi kolmen vuoden aikana.

Vuonna 1992 Gelia osti kilpailijansa Critex-Elektropopin. Kaupan jälkeen Gelia muutti strategiaansa ja alkoi toimia markkinoilla aiemman yhden tavaramerkin asemesta kolmen tavaramerkin turvin. Rauta- ja rakennustarvikekaupalle, päivittäistavarakaupalle ja sähkötarvikekaupalle kullekin luotiin oma tavaramerkki.

 

 

 lvi

Vuodesta 1996 saakka Gelia on kuulunut Ahlsell-konserniin ja on nykyisin Ahlsellin Tee-Se-Itse-toimiala. Tämän kaupan yhteydessä Gelian 20-vuotinen toiminta sähkötarvikkeiden alalla täydentyi lvi-tuotteiden valikoimalla. Syyskuussa 1997 markkinoille esiteltiin Gelian laajentunut tuotevalikoima, johon sisältyivät sekä sähkö- että lvi-tarvikkeet.

Gelia Industri ‑kaupan myötä Ahlsell-konserni on onnistunut kehittämään asemaansa Tee-Se-Itse-toimialalla. Tällä hetkellä Gelia toimittaa rautakaupan, rakennus- ja sähkötarvikkeiden sekä päivittäistavarakaupan erikoisliikkeisiin sähkö- ja lvi-tuotteita niin rakennusalan ammattilaisten kuin kuluttajienkin tarpeisiin.

Vuonna 2008 ruotsalainen vvsinteriör.se liittyi osaksi Ahlsell-konsernin Tee-Se-Itse-toimialaa. Yritys on erikoistunut palvelemaan kuluttajakauppaa (sisustusliikkeitä) keittiö-, kylpyhuone- ja laatta-alalla. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2013, vvsinteriör ja Gelia yhdistyivät, ja sisustuskonsepti on nykyisin osa Gelian toimintaa.

Pitkän historiansa ja nykyisen konsernitaustansa ansiosta Gelia on saavuttanut markkinajohtajan aseman erikoisliikkeiden kaupan alalla, ja tavoitteena on kehittää toimintaa edelleen 2000-luvulla.

Tällä hetkellä Gelia toimii sähkö- ja lvi-alalla Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa Gelia-nimen alaisuudessa. Tanskassa käytetään lvi-toimialalla nimeä VVS Trading. Tämän Ahlsell-konsernin Tee-Se-Itse-toimialan liikevaihto on lähes 85 miljoonaa euroa.

Viesti Gelia

JavaScriptin on oltava käytössä selaimellasi, jotta sivuto toimii oikein ota JavaScript käyttöön

Viesti Gelia

Evästeet eivät ole käytössä selaimellasi Hyväksy evästeiden käyttö.